Sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelma
Hyvinvointiviikko somessa - Opiskelijoita osallistava kampanja
Toteutan suunnitelmassani kampanjan, jossa hyödynnetään sosiaalista mediaa koulun hyvinvointiviikon markkinoinnissa ja osallistamisessa.
Tarkoituksena on luoda innostava, osallistava ja helposti lähestyttävä kokonaisuus. Kampanjasta tulee vastaamaan viiden opiskelijan ryhmä ja jokainen saa oman vastuualueen (sisällöntuotanto, aikataulutus, julkaisujen hallinta, palautteiden keruu, analytiikka).
Tausta ja kohderyhmä
Suunnitelman nimeksi tulee #HyvinvointiViikko, ja tavoite on tiedottaa koulun hyvinvointiviikosta tehokkaasti, lisätä opiskelijoiden osallistumista ja nostaa esiin hyvinvoinnin teemoja matalalla kynnyksellä.
Kohderyhmänä ovat koulun opiskelijat (toisen asteen koulutus). Tällä suunnitelmalla pyritään tukea yksinäisiä tai syrjäytyneitä nuoria ja lisätä heidän yhteisöllisyyttä. Hyvinvointiviikkoa mainostetaan sosiaalisessa mediassa, sillä siellä nuoretkin viettävät paljon aikaansa. Heidän huomionsa voi kiinnittyä markkinointiin ihan eri tavalla, kuin pelkillä Wilma-viesteillä tai julisteilla koulun seinillä.
Sosiaalisen median työkalut ja palvelut
Viikkoa aiotaan markkinoida Instagramissa, jossa julkaistaan päivittäin muistutuksia tapahtumasta sekä hyvinvointivinkkejä. Instagramin Tarinat-osiolla kannustetaan nuoria vuorovaikutukseen lisäämällä sinne erilaisia kyselyitä ja äänestyksiä.
TikTokissa luodaan hauskoja ja helposti lähestyttäviä sisältöjä tapahtuman valmistelusta ja päivän kohokohdista. Esimerkiksi tanssihaasteet ja hyvinvointiaiheiset minivlogit herättävät nuorien mielenkiinnon, kuten myös nopeatempoiset ja visuaaliset videot.
Padlet ja Discord ovat paikkoja, jossa opiskelijat voivat jakaa omia vinkkejään tai fiiliksiään viikon aikana. Padlet on turvallinen ja helppo käyttää selaimessa eikä se vaadi rekisteröitymistä, sekä se antaa myös hiljaisimmille opiskelijoille mahdollisuuden osallistua turvallisesti.
Yksityisyys ja tietoturva
Henkilökohtaisia tietoja ei julkaista. Sisällöissä ei esiinny opiskelijoiden koko nimiä eikä kasvoja ilman kirjallista lupaa. TikTok- ja Instagram-tilit luodaan kampanjaa varten erikseen, eikä siihen käytetä opiskelijoiden henkilökohtaisia tilejä.
Padletin käyttö tapahtuu anonyymisti tai nimimerkillä, ja sisällöt tarkastetaan ennen julkaisemista. Ohjaava opettaja valvoo, että kaikki julkaisut ovat sopivia ja asiallisia.
Päivitys ja ylläpito
Kampanjan sisällöt aikataulutetaan etukäteen, ja julkaisuvastuuta jaetaan tiimissä. Kampanjan jälkeen luodaan koontipostaus tai -video, joka toimii myös markkinointimateriaalina seuraaville vuosille. Instagram-tili voidaan jättää eloon esimerkiksi koulun yhteiseksi tapahtumatiliksi.
Vastuuroolit määritellään alussa, jotta kampanja ei jää yhden henkilön harteille.
Yhteenveto
Hyvin suunniteltu ja kohderyhmää puhutteleva sosiaalisen median kampanja lisää osallistumista, tuo iloa nuorten arkeen ja kehittää yhteisöllisyyttä. Oikein käytettynä sosiaalinen media ei ole häiriötekijä, vaan tehokas ja innostava viestintäkanava. On hyvä näyttää nuorille esimerkkiä, miten sosiaalisessa mediassa käyttäydytään ja korostaa sen hyviä puolia.
Kommentit
Lähetä kommentti